SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen kertoo olevansa käytettävissä Turun apulaiskaupunginjohtajan tehtävään.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan hallituksen esittämä uusi eduskuntavaalijärjestelmä tulee johtamaan äänestysaktiivisuuden laskuun.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on tyytyväinen ympäristöministeri Paula Lehtomäen arvioon, että hallituksen ohjelma kaipaa päivittämistä.
– Vihdoinkin joku hallituksen ministereistä myöntää sen tosiasian, että hallitus on ollut koko taantuman ajan ohjelmansa vanki.
Kuntien verotulojen lisääminen esimerkiksi polttoaine- tai jäteverojen avulla olisi erittäin järkevää, SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen katsoo.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhosen mielestä pääministeri Matti Vanhanen loukkaa työttömiä väittäessään, että talouskriisistä nouseminen on hoidettu ensi kesään mennessä.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan kuntien veronkorotukset osoittavat hallituksen elvytyspolitiikan täydellisen epäonnistumisen.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on pettynyt hallituspuolueiden suunnitelmiin luopua vaalirahoituksen kampanjakatoista.
– Tärkein asia eli kampanjakatot on nyt jäämässä laista pois.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen vaatii hallitukselta sitoutumista elvytystoimien jatkamiseen.
– Hallituksen pitäisi yksiselitteisesti vakuuttaa markkinoille, että elvytystä jatketaan riittävän kauan kasvu-uran varmistamiseksi. Puheet elvytyksen lopettamisesta aiheuttavat markkinoilla turhaa epävarmuutta.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ihmettelee, mihin vihreät ovat kadottaneet vaalirahoituslinjansa. Korhosen mukaan oikeusministeri Braxin vaitonaisuus vaalirahoitusta käsittelevästä lainsäädännöstä kertoo siitä, että vihreät ovat jälleen valmiita nielemään periaatteensa hallituksessa.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ihmettelee kokoomuksen ja keskustan ministerien ristiriitaisia lausuntoja suomalaisten sosialidemokraattien EU:n presidenttiehdokkuuksista.
– Välillä valtioneuvosto kuulemma tekee töitä kaikkien suomalaisten ehdokkaiden puolesta, välillä taas painostetaan keskittymään vain Olli Rehnin ehdokkuuden taakse. Mikä on hallituksen linja?