Hallituksen ponnistelu suomalaisten työllisyyden ja yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi laaditun työmarkkinaratkaisun syntymiseksi on tuottanut tulosta. Kansainvälisen talouden kehityksen ennakoitavuus on heikko. Tähän tilanteeseen pitkä ja keskitetty sopiminen sopii hyvin.
SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen pelkää, että laki tiukemmasta alkoholimainonnasta kaatuu hallituksen eripuraan. Hänen mukaansa peruspalveluministeri Paula Risikon valmistelema alkoholimainontaa rajoittava lakihanke on edistynyt nihkeästi ja nyt vaikuttaa pahasti siltä, että ministeri Risikko ei edes halua sitä tämän eduskunnan käsittelyyn.
Kansanedustaja Marko Asellin mukaan laiton ammattimainen henkilöliikenne on jo varsin laajalti levinnyt ilmiö.
- Itä-Suomessa harjoitetaan laitonta linja-auto- ja taksiliikennettä tilauspohjaisesti ja jopa aikataulun mukaisesti.
Syyskuun 29. päivänä Mari Kiviniemellä tuli täyteen sata vuorokautta pääministerinä. Tutustu SDP:n yhteenvetoon Kiviniemen oikeistohallituksen ajasta. Raportti sisältää myös SDP:n näkemyksen siitä, mitä olisi pitänyt tehdä.
Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen ihmettelee hallituksen jatkuvaa vitkuttelua Itämeren suojelutyössä.
Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen ihmettelee puheenjohtaja Sinnemäen Vihreiden puoluekokouksessa esittämiä hallituskommentteja.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson arvostelee voimakkaasti vihreitä ja keskustaa, jotka "sormi suussa" ovat hyväksymässä kokoomuksen linjan synnyttää Suomeen kahdet työmarkkinat.
SDP:n kansanedustajat vaativat Suomen hallitukselta toimenpiteitä yleisen rahoitusmarkkinaveron edistämiseksi.
SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitasen mukaan hallituksen toimintakyky vakavassa talous- ja työllisyystilanteessa on luvattoman heikko.
SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin mukaan hallitus on epäonnistunut yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistamisessa. Hän viittaa hallituksen itsensä tilaamaan tutkimukseen.