SDP esitti valtiopäivien avajaiskeskustelussa, että vaalikauden viimeisillä valtiopäivillä tulevaisuuden Suomea pitää rakentaa erityisesti kolmella rintamalla. Työllisyydestä ja talouskasvusta on huolehdittava. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta on lisättävä. Kansalaisten turvallisuudesta on huolehdittava.
Sosialidemokraatit esittivät tänään Kööpenhaminan ilmastokokouksesta käydyn eduskuntakeskustelun lopuksi ponsiäänestystä. Pääministeri Vanhanen totesi eduskunnassa käydyssä keskustelussa, että hän voi allekirjoittaa sosialidemokraattien ryhmäpuheessa esitetyn vaatimuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kustannusjaosta. Äänestyksessä pääministeri ei kuitenkaan äänestänyt asian puolesta.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa esitetään panostuksia teollisuuden vahvistamiseen, ympäristövetoiseen kasvuun sekä työttömien auttamiseen ja koulutuksen tukemiseen.