Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille 2012–2015
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 24.11.2011
Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero
Kimmo Kiljusen ryhmäpuheenvuoro lähetekeskustelussa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon (Atalanta)
Suomen tavoitteena on päästöjen vähentäminen ja uusiutuvien voimakas lisääminen, sekä kestävän kehityksen periaate, joka huomioi luonnon, yhteiskunnan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yli sukupolvien.
Kuluneen kolmen vuoden aikana hallitus on vakavasti epäonnistunut työllisyyspolitiikassa, köyhyyden vähentämisessä ja kuntapalvelujen hoidossa. Hallitus on lisäksi murentanut veropohjaa suurituloisia hyödyttäen. Mari Kiviniemellä olisikin ollut erittäin hyvä tilaisuus korjata hallituksen aiempia virheitä, mutta hän ei siihen kyennyt.
Hallitus on tehnyt päätöksen lisätä väliaikaisesti suomalaisten rauhanturvaajien määrää Afganistanissa. Sosialidemokraattien mielestä tämä ei ole mikään ratkaisu, ei suuntaan eikä toiseen.
Arktisen alueen kehitys luo uusia haasteita alueen hallinnolle ja alueen kestävälle kehitykselle. Näihin haasteisiin Suomi voi tarjota tietoa kumppanuuden kautta. Sosialidemokraattien mielestä Suomelle on laadittava oma arktinen strategia, jossa esitetään tavoitteiden lisäksi myös toimet päämäärien saavuttamiseksi.
Hallitus antoi 30.9.2009 tiedonannon vaalirahoituksesta. Sosialidemokraattien yhteiseen tahtoon ja toimintaan perustuvan, hyvin rakentavan ryhmäpuheen piti kansanedustaja Jacob Söderman.