SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on pettynyt hallituspuolueiden suunnitelmiin luopua vaalirahoituksen kampanjakatoista.
– Tärkein asia eli kampanjakatot on nyt jäämässä laista pois.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ihmettelee, mihin vihreät ovat kadottaneet vaalirahoituslinjansa. Korhosen mukaan oikeusministeri Braxin vaitonaisuus vaalirahoitusta käsittelevästä lainsäädännöstä kertoo siitä, että vihreät ovat jälleen valmiita nielemään periaatteensa hallituksessa.
Hallitus antoi 30.9.2009 tiedonannon vaalirahoituksesta. Sosialidemokraattien yhteiseen tahtoon ja toimintaan perustuvan, hyvin rakentavan ryhmäpuheen piti kansanedustaja Jacob Söderman.
Eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen ymmärtää pääministeriin kohdistettua yhä kovempaa kritiikkiä. Hänestä kyse on valtakamppailun lisäksi siitä, että kansa ja kansanedustajat ovat aidosti huolissaan koko poliittisen järjestelmän uskottavuudesta.
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen hämmästelee vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen ilmoitusta vihreiden täydestä ja yksimielisestä tuesta hallitukselle ja pääministeri Matti Vanhaselle vaalirahoitusta koskevassa tiedonannossa.
- Vaalirahoituksesta käyty keskustelu on selkeyttänyt kansalaisille puolueiden välisiä eroja. Tukijoiden julkistaminen on tehnyt näkyväksi, mitkä viiteryhmät kokevat kunkin puolueen läheiseksi. Palkansaajaliikkeen tuki vasemmistopuolueille, maataloustuottajien keskustalle ja liike-elämän tuki oikeistopuolueille muistuttaa äänestäjiä tosiasiasta, että puolueissa on yhä eroja.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ihmettelee porvaripoliitikkojen yksisilmäisiä lausuntoja, joissa pyhitetään oikeiston työnantajatuki ja samalla vasemmiston palkansaajatuki leimataan arveluttavaksi.
SDP:n I varapuheenjohtajan, kansanedustajan Ilkka Kantolan mielestä kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen lausunto Sampo-konsernilta saadusta vaalirahoituksesta osoittaa, että kokoomuksen yhteiskuntapoliittisen näkemys on epäjohdonmukainen.
SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman katsoo, että kaikilla ei ole enää yhtäläisiä mahdollisuuksia asettua ehdolle vaaleissa, koska kampanjointi on kallista. Backman vaatii aidon, yhtäläisen vaalikelpoisuuden turvaamista.
SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen ihmettelee vihreiden puheiden ja tekojen toistuvia ristiriitaisuuksia.