Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä esittää budjettivastalauseessaan useita toimia talouskasvun, työllisyyden, palveluiden ja perusturvan vahvistamiseksi.
SDP:n vaihtoehtobudjetti valtion vuoden 2011 talousarvioesitykseksi panostaisi hallitusta enemmän työllisyyteen, mutta siinä otettaisiin puoli miljardia euroa vähemmän velkaa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esittää harmaan talouden torjuntaan toimenpiteitä, joilla verotuloja voitaisiin kasvattaa 150 miljoonalla eurolla.
- Nuorten työttömyys on lisääntynyt nopeasti. Esimerkiksi Tampereella nuorisotyöttömyys on kasvanut vuodessa liki 75 prosenttia. Työttömyys uhkaa syrjäyttää osan nuoria lopullisesti työmarkkinoilta, eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd) sanoo.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa esitetään panostuksia teollisuuden vahvistamiseen, ympäristövetoiseen kasvuun sekä työttömien auttamiseen ja koulutuksen tukemiseen.