veronkevennykset

Gustafsson: Lapsiperheiden köyhyyden ohittaminen on poliittinen skandaali

20.12.2009 15:11

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafssonin mukaan SATA-komiteasta tuli valitettavasti hallituksen lojaali työrukkanen.
- Suurin toivein liikkeelle lähtenyt Sata-komitea epäonnistui tärkeimmässä tehtävässään.


Filatov: Sata-komitean mahdollisuudet syötiin rajuilla veronkevennyksillä

18.12.2009 16:06

Hallitus ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on ladannut sata joulupukin lahjatoivetta sata-komitean työskentelyyn.
- Tänään julkaistut tulokset jäävät pelkiksi käärepapereiksi, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov toteaa.


Pia Viitanen pääministeri Vanhaselle: Hallitus lisännyt velanoton tarvetta omalla politiikallaan

2.8.2009 12:57

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitasen mukaan hallitus on tehnyt vakavia talouspoliittisia virheitä aikaillessaan elvytyspäätöksissään ja perustaessaan ne suurilta osin veronkevennyksiin, jotka eivät ole tuoneet lisää työpaikkoja.


Talouspolitiikan suunnan on muututtava

2.6.2009 14:09

Valtiovelan hoitaminen on edullisempaa, kuin työttömyydestä ja syrjäytymisestä aiheutuvan inhimillisen laskun maksaminen. Sosialidemokraattien mielestä hallitus on omilla toimillaan edistänyt työttömyyden voimakasta kasvua ja heikentänyt kuntien taloutta.


Kiljunen kehottaa Vanhasta ottamaan oppia Obamasta

21.5.2009 11:20

SDP:n eurovaaliehdokas ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen haluaa oikaista pääministeri Matti Vanhasen blogissaan esittämiä virheellisiä väitteitä Suomen elvytyspolitiikasta.


Verolintsarit mukaan palveluja rahoittamaan

7.5.2009 06:46

Kuntapäivien sosialidemokraatit vaativat hallitukselta pikaista panostusta peruspalvelujen pelastamiseksi laman kourista. Sosialidemokraatit eivät hyväksy, että osa hyvätuloisista kuntalaisista ei maksa lainkaan kunnallisveroa.


SDP:n puoluehallitus: Hallituksen toimettomuus käy kalliiksi

26.3.2009 12:56

SDP:n puoluehallitus on pettynyt Vanhasen porvarihallituksen kehysriihen tuloksiin. Hallituksen toimenpiteet ovat kallista temppuilua, jolla ei auteta taantumasta pahiten kärsivien ihmisten hätää.


Urpilainen: Hallitus ajaa kunnat leikkauksiin

24.3.2009 12:19

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen pelkää, että porvarihallituksen kehysriihen tuloksena kunnat joutuvat leikkaamaan hyvinvointipalveluja ja vähentämään henkilöstöä.


Korhonen: Veronkevennykset suuri virhe

14.3.2009 12:53

Veronkevennykset suuri virhe SDP:n puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan Vanhasen porvarihallituksen massiiviset veronkevennykset ovat osoittautumassa talouspoliittiseksi virheeksi.


Julkaise syötteitä