Jäsen: Sonia Meltti, Espoo
Oik. yo, valtiot. yo
Kustannustoimittaja Editalla
Sonia Meltti (27) kiinnostui politiikasta opintojensa alkuvaiheessa.
-Valitsin sosialidemokraatit, koska olen vasemmistolainen. Se sulki pois vihreät.
Meltti tutustui ennen SDP:hen liittymistä sitoutumattoman vasemmiston toimintaan Helsingin yliopistolla. Siihen aikaan sitvasin toiminta oli keskittynyt lähinnä ylioppilaskuntapolitiikkaan ja kokisautomaateista keskustelemiseen.
- Totesin, että juon paljon laittikokista, mutta pidän itseäni silti hyvin vasemmistolaisena.
Uusien jäsenten rekrytointi toimi yliopiston demareissa hyvin, ja puolueosasto järjesti aktiivisesti erilaisia tilaisuuksia. SDP oli ideologialtaan sopiva puolue, vaikka silloinen hallituspolitiikka ei miellyttänytkään.
- Minut vakuutti argumentti, että puolueen linjaan olisi helpointa vaikuttaa sisältäpäin, Meltti lisää.
Kuuden vuoden jäsenyytensä aikana Meltti on ehtinyt kampanjoida monissa vaaleissa, olla itse ehdokkaana yliopiston edustajistovaaleissa ja kuntavaaleissa sekä luotsata demariopiskelijoiden Debatti-lehteä. Nyt hän on Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa varajäsenenä, toimii Demarinaisten Dooris-verkostossa ja jonkin verran paikallisyhdistyksissä.
Sonia Meltti haluaa vaikuttaa puolueen sisällä käytävään keskusteluun.
- Olen kiinnostunut journalismista, erityisesti poliittisesta journalismista. Dooris-verkoston ja –lehden kautta pystyn osallistumaan minulle luontevalla tavalla poliittiseen toimintaan. Esimerkiksi lehtityön kautta voin vaikuttaa puolueen sisäiseen keskusteluun, ja välittämään sosialidemokrattista keskustelua myös ulospäin, Meltti toteaa.