Kuntien verotulojen lisääminen esimerkiksi polttoaine- tai jäteverojen avulla olisi erittäin järkevää, SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen katsoo.
Korhonen tukee Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluomaa, joka on tuonut polttoaine- ja jäteveron tuotot esiin keinona laajentaa kuntien veropohjaa. Näin autettaisiin kuntia selviämään mm. tarpeesta lisätä palveluita, koska väestö ikääntyy.
- SDP on jo pitkään esittänyt vaihtoehtolinjauksissaan, että jäteveron tuotto kohdis¬tettaisiin kokonaan kunnille. Se on yksi toimista, joita pidämme välttämättömänä kuntien talouden vahvistamiseksi, Korhonen sanoo.
SDP on esittänyt myös kuntien yhteisövero-osuuden nostamista 15 prosenttiyksiköllä, osan pääomaverojen tuotosta kohdis¬tamista kuntatalouteen sekä kuntien valti¬onosuuksien pysyvää vahvistamista.
Kuntien verotulot putosivat jyrkästi viime vuonna. Tänä vuonna kuntatalouteen on muodostumassa noin 850 miljoonan euron aukko. 3,2 miljoonan suomalaisen kuntavero nousee.
- Jos kunnat olisivat saaneet enemmän valtionosuuksia, verot eivät nousisi, eikä investointeja supistettaisi. Korhonen ihmettelee, eikö valtiovarainministeri nähnyt etukäteen tätä kehitystä, joka olisi ollut vältettävissä.
- Samalla kun kuntavero nousee, valtion veronalennusten vaikutus heikkenee. Kokonaisuudessaan veropolitiikan elvytysvaikutus alkaa olla aika lähellä nollaa, SDP:n puoluesihteeri summaa.
Lisätietoja: Ari Korhonen, p. 040 486 7438