Gustafsson: Työn turvallisuudesta huolehdittava

17.1.2010 16:18

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Gustafsson on huolissaan sekä kasvavasta työttömyydestä että työn turvallisuudesta. Työntekijöiden kokema väkivallan uhka on kasvanut huolestuttavasti.

-Vuoden tärkein poliittinen haaste on huolehtia työllisyydestä. Työttömyys kasvaa edelleen voimakkaasti; jos ennuste 400 000 työttömästä toteutuu ja työvoimapoliittisia toimia lähinnä alasajetaan, taantuman seuraukset ovat tuhoisat, sanoo Jukka Gustafsson.

Väkivallan kulttuuri ja kansalaisten kokema turvattomuus näkyy myös työpaikoilla. Esimerkiksi Palvelualojen ammattiliiton huoli kaupan työntekijöiden turvallisuudesta aukioloaikojen laajennuttua on aiheellinen.

-Eriarvoistumiskehitys luo ääripäitä: sekä erinomaisesti toimeentulevia että toisaalta kasvavan joukon erittäin huono-osaisia, jotka eivät välttämättä saakaan yhteiskunnalta riittävää tukea ja turvaa. Tämä polarisaatio on omiaan aiheuttamaan turvattomuutta. Hyvinvointiyhteiskunnan keskeisin ansio on kansalaisten luottamus sekä vakaaseen järjestelmään että toisiinsa.

-Ihmisten pitäisi voida luottaa sekä työn pysyvyyteen että työn turvallisuuteen, mutta myös toisiinsa, sanoo Gustafsson.

Gustafsson vaatiikin hallitusta antamaan eduskunnalle selvityksen, mihin toimiin se aikoo ryhtyä kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.