Korhonen asettuu ehdolle Turun apulaiskaupunginjohtajaksi

19.3.2010 18:06

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen kertoo olevansa käytettävissä Turun apulaiskaupunginjohtajan tehtävään. Turun sosialidemokraattien valtuustoryhmä ja kunnallistoimikunta päättivät perjantai-iltana pitämässään kokouksessa esittää puoluesihteeri Ari Korhosta Turun opetus- ja elinkeinotoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Turun kaupunginvaltuusto päättää asiasta 29.3.

– Ratkaisu ei ollut henkilökohtaisesti mikään läpihuutojuttu. Mahdollisuus asettua ehdolle apulaiskaupunginjohtajaksi tuli yllättäen. Olen saanut paljon tukea jatkolle puoluesihteerin tehtävään, mistä olen hyvin kiitollinen. Puoluejohdossa on hyvä yhteistyön henki ja tekemisen meininki: SDP:llä on kaikki edellytykset nousta suurimmaksi puolueeksi. Uskonkin, että SDP saa kansalaisilta vahvan valtakirjan seuraavissa eduskuntavaaleissa työskennellä suomalaisten hyvinvoinnin puolesta, Korhonen sanoo.

Turun apulaiskaupunginjohtajan tehtävä on Korhosen mukaan erittäin motivoiva haaste.
– Tunnen, että minulla on paljon annettavaa kotikaupungilleni tässä tehtävässä. Puoluesihteerinä olen luonut laajan kontaktiverkon hyvin erilaisten toimijoiden parissa niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti. Tästä on merkittävää etua apulaiskaupunginjohtajan tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa.

– Merkittävä syy ratkaisulleni on myös se, että perheeni asuu Turussa. Koen, että mahdollisuus apulaiskaupunginjohtajan tehtävään omassa kotikaupungissani on tilaisuus, josta ei voi kieltäytyä, Korhonen kertoo.

Korhonen on toiminut Turussa niin virkamiehenä kuin myös luottamushenkilönä. Hän on työskennellyt Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toiminnanjohtajana sekä Turun ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen avustajana kaupungin keskushallinnossa. Korhonen valittiin SDP:n puoluesihteeriksi kesäkuussa 2008. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja matemaattisten aineiden opettaja. Korhonen on myös Turun kaupunginvaltuutettu, Varsinais-Suomen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja sekä Suomen Kuntaliiton hallituksen jäsen.