Kumpula-Natri: Köyhyyttä vastaan toimittava koko Euroopassa

5.5.2010 11:08

Kansanedustaja, Eurooppalaisen Suomen puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) muistuttaa toimista Euroopan unionin köyhyyden vähentämiseksi. Köyhyys koskettaa Euroopassa arviolta 80 miljoonaa ihmistä. Kumpula-Natri puhui tänään Helsingissä EU2020 - strategiaa ja köyhyyttä käsittelevässä keskustelutilaisuudessa. 

- Vaikka Kreikan kriisi vie kaiken julkisuushuomion Euroopan unionista, samaan aikaan neuvotellaan köyhyyskriteereistä Euroopan "hallitusohjelmaan" eli EU2020 -ohjelmaan. EU on edelleen yksi maailman taloudellisesti menestyneimpiä alueita, mutta EU:n kansalaisista 17 prosentia elää niin vähäisillä tuloilla, etteivät heidän varansa riitä edes perustarpeisiin, muistutti Kumpula-Natri. 

Finanssikriisin jälkeen on löydettävä talouden ja EU:n kehitykselle uusi suunta. Köyhyyden vähentäminen vaatii pitkäjänteistä työtä koko EU:n alueella. 

- Uudessa Eurooppa 2020 - strategiassa on asettava selkeät köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävät tavoitteet. EU-maiden johtajien on sitouduttava Euroopan komission selkeään tavoitteeseen vähentää köyhien määrää neljäsosalla eli 20 miljoonalla, ettei syrjäytymisen ja köyhyyden vähentäminen jäisi pelkiksi tyhjiksi lupauksiksi, Kumpula-Natri esitti. 

Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Ei ole EU-maiden hallituksille eduksi kansalaisten silmissä, että teemavuonna juuri köyhyyskriteeri jäi maaliskuussa pöydälle odottamaan kesäkuun huippukokousta.