Pääministeri Vanhanen esiintyi YLE:n Ykkösaamussa tasapainoisesti ja rakentavasti. Pääministeri esitti myös harvinaislaatuisen kiitoksen opposition pääpuolueelle vastuullisesta oppositiopolitiikasta. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä päättää omasta kannastaan Kreikka-tukipakettiin ensi tiistaina. Ajankohta on valittu niin, että kaikki tarpeellinen tieto taloustilanteesta, Kreikka-tuen vaikutuksista ja rahoitusjärjestelmään tarvittavista muutoksista on olemassa.
Vakavassa tilanteessa tarvitaan myös poikkeuksellista yhteistyötä. Sosialidemokraatit esittävätkin hallitukselle keskusteluja siitä, miten pankit ja Kreikka-papereilla tuloja tehneet sijoittajat ovat mukana tukijärjestelyissä. Samoin tarvitaan selkeät linjaukset koko rahoitusjärjestelmän uudistamisesta, jotta nyt nähnyt kriisit voivat jatkossa välttää.
Jos hallitus haluaa kansallista yhteisymmärrystä rahoituskriisin hoidosta, sen täytyy olla valmis istumaan yhteisen pöydän ääreen ja keskustelemaan niin pankkien vastuusta kuin rahoitusjärjestelmään tarvittavista uudistuksista.
Jos Saksassa pystytään puhumaan pankkien vastuusta ja rahoitusjärjestelmän muutoksista, täytyy saman olla mahdollista myös Suomessa. Jos poliitikot ottavat mittaa markkinavoimista, niin politiikalla pitää olla kykyä laittaa rajoja ahneudelle ja saalistukselle. Ei pidä alistua siihen, että veronmaksajat tulevat riskien maksajiksi, kun sitä ennen suuria voittoja tehneet sijoittajat poistuvat paikalta. Muutoin edessä on talousjärjestelmän moraalinen tuho.
Eero Heinäluoma