Meidän tulee uudistaa itseämme ihmisenä läpi elämän
Olen yhteiskunta-aktivisti ja pitkäaikainen parlamentaarikko. Sosiaali-ja terveysasiat, työelämä ja nyt erityisesti talouspolitiikka ovat toimintani painopisteitä. Ihminen on tärkein -tunnuslauseeni on luovuuteni ja ajatteluni lähtökohta. Tähän kuuluu kiinteästi myös kulttuuri ja liikunta, jotka ovat mieliharrastuksiani.Olen sosiaali-ja terveys-, kulttuuri- ja liikuntajärjestöjen aktiivinen toimija, jotta puheeni muuttuisivat myös teoiksi. Lisäksi talousvaliokunnan puheenjohtajana pyrin olemaan keskeinen toimija Suomessa, mutta myös EU:ssa voittaaksemme syventyvän laman ja pahentuvan työttömyyden .
Työn turvaaminen sekä oikeudenmukainen tulojako ovat tärkeitä tavoitteitani. Ahneus ja tuloerot on saatava kuriin.
Olen Hämeestä valittu kansanedustaja vuodesta 1980,mutta valtakunnallisten ja kansainvälisten tehtävien kouluttamana näen koko Suomen ja EU:n kehittämisen välttämättömyyden. Meidän tulee uudistaa itseämme ihmisenä läpi elämän.
Kansanedustajana olen oppinut kuuntelemaan ja toivottavasti myös toteuttamaan kansalaisten tarpeita, arvoja ja tavoitteita. Sukupolvien keskinäinen yhteisymmärrys on menestyksemme perusta. Nämä ovat ydinasioita myös SDP:n uudistamisessa ja työssä ihmisten hyväksi.