Väätäinen: Oppilaat töihin jälki-istuntoajalla

19.1.2012 12:21

Kansanedustaja Tuula Väätäinen suhtautuu kiinnostuksella opettajajärjestöjen ehdotukseen jälki-istunnon kehittämisestä työpalveluksi (Yle 19.1.).

 "Koululaiset itse sanovat, ettei jälki-istunto aina tehoa. Olen heidän kanssaan samaa mieltä." 
 
"Aikuistenkaan työelämässä pelkällä työpaikalla istuskelulla ei korjata häiriköintiä tai hutilointeja", Väätäinen huomauttaa. "Koulumaailmasta tulevia ehdotuksia kannattaa kuunnella."
 
"Mikä tulos hiljaa istumisesta on?"
 
"Jotkut ovat epäilleet ehdotusta, että oppilaat saisivat käyttää työpalveluaikaa läksyjen tekoon. Rangaistus pitää erottaa koulutöistä, perustellaan. Henkilökohtaisesti ajattelen, että läksyihin käytetty rangaistusaika ei kuulosta pahimmalta mahdolliselta ajanvietolta."
 
"Konkreettinen hyödyksi olo voisi olla monelle keskittymiskyvyttömälle parempi vaihtoehto kuin omien ajatusten parissa istuskelu", Väätäinen painottaa. 
 
"Aikuisen osallistuvaa läsnäoloa tarvitaan kaikissa vaihtoehdoissa. Koululaista ei saa jättää pahan olonsa kanssa yksin omiin ajatuksiinsa", Väätäinen pohtii.