Eduskunnassa

Eduskuntaryhmä järjestäytyi

6.2.2012 13:45

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä järjestäytyi uusia valtiopäiviä varten ryhmän ikäpresidentti, kansanedustaja Rakel Hiltusen johdolla. Tervetuliaispuheessaan hän painotti työtä  ja oikeudenmukaisuutta eduskuntatyön ohjenuorina. 


Väätäinen: Oppilaat töihin jälki-istuntoajalla

19.1.2012 12:21

Kansanedustaja Tuula Väätäinen suhtautuu kiinnostuksella opettajajärjestöjen ehdotukseen jälki-istunnon kehittämisestä työpalveluksi (Yle 19.1.).


Eduskunnan televisioitavat kyselytunnit viitottava

19.12.2011 14:33

- Suullisten kyselytuntien viittominen mahdollistaisi kuulovammaisille ajankohtaisen poliittisen keskustelun seuraamisen, painotti kansanedustaja Rakel Hiltunen tänään eduskunnan täysistunnossa.


Kari Rajamäki budjetin palautekeskustelussa

14.12.2011 14:04

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2012 oli palautekeskustelussa.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Kari Rajamäki.


Anneli Kiljunen: Asiakkailla oikeus omiin rahoihinsa

12.12.2011 11:05

Kansanedustaja Anneli Kiljusen mukaan asiakkaiden on saatava rahaa myös pankkikonttoreista, ei vain automaateilta.


Paatero: Mikä on kokoomuksen linja?

8.12.2011 19:24
Jos Sasin kaavailema siirtyminen enemmistöpäätöksiin EU:ssa toteutuisi, seurauksena olisi Suomen eduskunnan budjettivallan siirtyminen muiden EU-maiden käsiin.

Terveydenhuollon vahvistaminen tervetullutta, yrittäjälääkärimalli ei

2.12.2011 18:03

 

YLE uutisoi tänään Lääkäriliiton ehdottavan nk. yrittäjälääkärimallia Norjan mallin mukaisesti Suomeen, jotta perusterveydenhuoltoa voitaisiin kehittää. Ajatus perusterveydenhuollon kehittämisestä on tärkeä. Se onnistuu kuitenkin parhaiten selkeiden, vahvojen julkisten palveluiden avulla. Yrittäjämalli sopii Suomeen huonosti, toteaa kansanedustaja, SDP:n terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Hanna Tainio.


Backman: sopimusyhteiskunnan paluu

28.11.2011 13:41

– Hallitusvaihdos merkitsi sopimusyhteiskunnan paluuta. Aiemmin yritykset kokoavien sopimuksien luomiseksi epäonnistuivat. Työmarkkinajärjestöt osoittivat vastuunkanto- ja sopimiskykyä. Onnistumisesta täytyy kiittää myös hallitusta, erityisesti työministeri Lauri Ihalaista erinomaisesta sitoutumisesta ja hyvästä työstä.


Sirpa Paatero: ryhmäpuhe 24.11.2011 kehykset vv 2012-2015

24.11.2011 16:32

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille 2012–2015

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 24.11.2011

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero


Viitamieheltä lakialoite vainoamisen kieltämiseksi

23.11.2011 10:51

– Nykyinen lähestymiskielto ei aina riitä pitämään uhkaajaa loitolla vaan usein kieltoa rikotaan. Lähestymiskielto ei rankaise juridisesti uhkaajaa. Vainoamisen kriminalisointi osoittaisi, että sitä pidetään vääränä ja tuomittavana käytöksenä, kansanedustaja Pauliina Viitamies toteaa.


Julkaise syötteitä