Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen peruslinja on haasteellisessa tilanteessa oikea ja hallitusohjelman mukainen. Hallitusohjelman mukaisten sopeutustoimenpiteiden aloittaminen etupainotteisesti heti ensi vuoden alusta on perusteltua.
Sosialidemokraattien keskeiset vaaliteemat olivat työ ja oikeudenmukaisuus. Ne ovat myös hallitusohjelman punainen lanka, jonka ympärille hallituksen kolme strategista painopistettä punoutuvat.
SDP:n vaihtoehtobudjetti valtion vuoden 2011 talousarvioesitykseksi panostaisi hallitusta enemmän työllisyyteen, mutta siinä otettaisiin puoli miljardia euroa vähemmän velkaa.
YLE uutisoi eilen nuorisotyöttömyyden näkyvän muun muassa nuorten päihteiden käytössä. Käytännön työssä tämän huomaa esimerkiksi Suomen Punainen Risti, jonka päihdetyöntekijöille kulunut kesä on ollut kiireinen.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen muistuttaa siitä, että alle 25-vuotiaiden työttömyys on yli 20 prosenttia. Hän on erityisen huolissaan siitä, että nuorten työttömyyden pitkittyminen on tuplaantunut.
SDP kampanjoi syyskuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna maanlaajuisesti nuorisotyöttömyyttä vastaan. Viikonlopun teemana on ”Nuorille töitä – nuorisotyöttömyydelle nollatoleranssi”. Viikonloppu avaa samalla SDP:n kampanjalauantaisarjan, joita SDP järjestää jatkossa kerran kuukaudessa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esitti kansalaisille kolme sitoumusta SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa maanantaina Tampereella.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan työllisyyden hoidon olisi pitänyt olla budjetin tärkein asia.
– Hallituksen päätös leikata työllisyysvaroja 60 miljoonalla eurolla vuoden 2010 tasoon nähden on kestämätön.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafssonin mukaan kuninkaalliset häät vaikuttivat olevan hallituspuolueille kiinnostavampi asia kuin työttömyyden torjuminen.