Työurani aloitin 1.8.1972 Imatran terästehtaan ammattikoulussa. Kouluajaltani maksettiin palkkaa Työehtosopimusten mukaan. Toimin eri osastoilla sekä tuotantotehtävissä että kunnossapitohommissa.
Sihvosen Paavo silloinen metalli 52:n puheenjohtaja kysyi marraskuussa 1981 kuppilaan kävellessämme, että tulisinko opintokerhoon mukaan. Vastasin myöntävästi aavistamatta, että aihe oli Suomen työväenliikken historia. Pääsin vetämään kyseistä kerhoa ja ajattelin silloin että, jos tästä selviän niin sitten ei mikään ole vaikeaa.
Eduskuntatyö jatkuu kesätauon jälkeen tiistaina 8.9. klo 14 alkavassa täysistunnossa.
Klikkaamalla kansanedustajan nimeä, pääset tutustumaan häneen paremmin.
Eduskunnan sivuilta löydät myös kattavasti tietoa eduskuntaryhmän toimista.
Kansanedustajien kuvat löydät Media-osiosta.
Politiikassa, hoitotyössä, ja elämässä ylipäätään olen kokenut yhteisen vastuun, hyvinvoinnin jakamisen, ja välittämisen tärkeiksi arvoiksi